Jonalyysi

Maailma on erilainen fetisistin silmin

Ensimmäiset nahkahousuni

3 kommentilla

Konefarkkujäbän kommentti sai minut muistelemaan ensimmäisiä nahkahousujani. Ne olivat Friitalan nahkahousut. Ostin housut Helsingin Sokos-tavaratalosta viisitoistavuotiaana. Minua palveli oikein miellyttävä miesmyyjä, joka varmaankin arvasi motiivini ostokselleni.

Ensimmäiset nahkahousuni olivat suorien housujen tyyliset vekkeineen kaikkineen. Olisin halunnut nahkafarkut, joten housut eivät malliltaan olleet sellaiset kuin olisin halunnut. Housujen nahka sen sijaan oli upeaa: juuri sopivan näköistä ja tuntuista. Ja kestävää! Toki housuihin tuli polvipussit ennen pitkää, mutta muuten housut näyttivät kuin suoraan pakasta repäistyiltä vielä vuosienkin jälkeen.

Ensimmäisiä fettari-urani ostoksia olivat myös tekonahkahousut Dekadenz-liikkeestä. Ne olivat kuitenkin pettymys. Kauempaa katsottuna ne kyllä näyttivät ihan mukiinmeneviltä, mutta eivät ne kosketustuntumaltaan kyenneet millään kilpailemaan aidon nahkan kanssa.

Olen huomannut tulleeni aikojen kuluessa nahkankin suhteen entistä valikoivammaksi. Kun seuraavan kerran ryhdyn nahkabyysia hankkimaan, niin tuskinpa otan lompakkoa esille ellei byysissa ole kaikki kohdallaan. Uskonpa myös kokeilevani housujen teettämistä mittojen mukaan.

Kirjoittaja: Joona

huhtikuu 10, 2009 klo 4:33 pm

Kategoria(t): nahka

3 vastausta

Tilaa kommenttien RSS-syöte.

  1. Kannattaa teettää omilla mitoilla niin tulee hyvät. Itse menin toissavuonna (Iittalassa sijaitsevaan) firmaan ja tilasin sieltä omilla mitoillani 5-taskufarkut. Halvimmasta päästä eivät ole, mutta jos ajatellaan että nämä kestävät 15-20 vuotta niin olen tyytyväinen. Nahkahan paranee ajan kuluessa…

    Oma kokemukseni tekonahkaisista on positiivinen, sillä hinta-laatusuhde on kohdallaan jos haluaa välillä käydä kylillä sikatiukoissa. Vihje: vuorilliset niin eivät hiosta.

    konefarkkujaba

    huhtikuu 17, 2009 8:30 am

  2. Omien ekojen hankinta tapahtui 16-vuotiaana Pressan talossa olleesta nahkapukineliikkeestä. Nekin olivat ns. suoraa mallia. Siniset Kokkolassa tehdyt. Silloin olisin halunnut farkkumalliset, mutta ei ollut saatavissa.
    Nyt monia monituisia housuja myöhemmin, noita vanhoja vielä muistelen, koska nahka oli todella pehmeää ja miellyttävää. Niihin meni puolet kesätienesteistä. Toiset hankin Kari Lepistöltä 80-luvun puolivälissä. Ne olivat paraslaatuiset, mitä minulla on koskaan ollut. Eivät vaan enään mahtuneet päälle joten myin pois Huudossa, ja nyt kaduttaa.

    äL_Jii

    huhtikuu 17, 2009 12:45 pm

  3. Monet varmaan epäröivät mittojen mukaan teettämistä siksi, ettei lopputuotetta voi etukäteen kokeilla: on vain luotettava siihen, että housujen tekijän käsitys ja housujen käyttäjän käsitys hyvännäköisistä ja -mallisista housuista on kyllin samankaltainen. Tilannetta saattaa auttaa se, että valitsee vaatettajaakseen homon. Aivan toisenlaisena, kekseliäänä ratkaisuna ongelmaan olen kuullut tarjottavan sellaista palvelua, että tilaaja toimittaa tekijälle lempifarkkunsa ja tekijä laatii niistä nahkaisen version.

    Minäkin muistan Kari Lepistön liikkeen! Sisällä en koskaan käynyt, mutta näyteikkunaa kävin muutaman kerran katselemassa ja Helsingin Sanomissa olleita mainoksia tuijottelin monet tovit. Eivät Lepistön vaatteiden mallit minun makuuni kovin hyvin osuneet, mutta eipä vaihtoehtoistakaan tarjontaa liiemmälti ollut. Kun kotimaisista valmisnahkavaatteista puhutaan, niin nahkan laatu tuntuu olevan huippua, mutta tyylin kanssa on vähän niin ja näin.

    “Tekonahkan” alle niputetuista materiaaleista minulla on monenlaisia kokemuksia – jotkin hyviä, jotkin huonoja. Yleistää en voi, kuten en nahkankaan kohdalla.

    Joona

    huhtikuu 17, 2009 6:51 pm


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.