Arkisto kohteelle tammikuu 2009
Nahkaa nörteille
Nahkafetisismini ei ulotu nahkatavaroihin, joita mies ei voi pukea päälleen. Mutta täytyy kyllä sanoa, että olisi viileetä omistaa mustalla nahkalla päällystetty tietokoneen näppäimistö. Sellaisia myy Wazakura Koubou Japanissa.
Tule Pimeälle Puolelle, minulla on nahkahousut!
Chris Wall Ohiosta toimii jonkinlaisena maallikkopappina “ryhmässä yksilöitä, jotka ovat liittyneet yhteen Kristuksessa”. He kutsuvat ryhmäänsä Center Pointen Kirkoksi. Chris kirjoitti blogissaan 24.10.2008:
Bändi oli eilisillan harjoituksissa mahtava ja – hämmästyttävää kyllä – selviydyimme Journeyn kappaleesta ”Any Way You Want It”!! – - – Jos et ole käynyt kirkossamme, niin jo pelkästään minun näkemiseni tiukissa nahkahousuissa Journeyn kappaletta varten pitäisi olla kyllin hyvä syy tulla katsomaan meitä. Et tule pettymään.
Chris paljasti 27.10.2008, että juuri pettymys oli kaikki, mitä hänellä oli tarjottavanaan:
Okei, en sitten pukeutunut nahkahousuihin sunnuntai-aamulla, mutta luulitteko tosiaan, että pukeutuisin? Siis oikeesti, millainen mies käyttää nahkahousuja?
Ällistyttävää kyllä, samassa kirjoituksessaan Chris uudisti täsmälleen saman lupauksen, jonka hän oli juuri rikkonut. Tällä kertaa hän asetti lupaukselle ehdonkin:
Tehdäänpä sopimus, Center Pointen väki. Jos seuraavassa palveluksessamme 2.11.2008 on 125 ihmistä, niin käytän nahkahousuja ihan virallisesti ylistyksen ja palvonnan aikana. – - – Jos tämä innostaa teidät kaikki kutsumaan ihmisiä paikalle hullun lailla, niin että he voivat kuulla Jumalan sanoman, niin olen valmis käyttämään nahkahousuja yhden aamun ajan.
Mielenkiintoista, eikö olekin? Yhtäkkiä Chris ei vaikuttanutkaan enää kovin huolestuneelta siitä, että ”millainen mies käyttää nahkahousuja”.
Toistaiseksi Chris ei ole paljastanut blogissaan oliko paikalla 125 ihmistä ja pitikö hän lupauksensa vai rikkoiko hän sen jälleen.
Minun on onniteltava Chrisiä: lupaus pukeutua nahkahousuihin oli nokkela markkinointikikka. Ikävää, että Chris käytti sitä levittämään harhaisia väitteitä yliluonnollisten olentojen olemassaolosta.
Loisto-ostos?
Nahkapuku, jota Hugh Jackman käytti näytellessään Wolverinea elokuvassa X-Men, huutokaupattiin Kaliforniassa 11.12.2008. Joku pulitti nahkapuvusta 75 000 Yhdysvaltain dollaria.
Huutokauppapäivänä 75 000 Yhdysvaltain dollaria maksoi Forexissa 58 740 euroa.
Nahka-idoli
Olisin tuskin kiinnittänyt Idols-kilpailuun paljoakaan huomiota ellei eräs ystäväni olisi kertonut, että eräs mieskilpailijoista esiintyi kilpailussa nahkahousuissa.
Tuo kilpailija oli Kalle Löfström. Hän esiintyi nahkabyysissa kilpailun ensimmäisessä ja neljännessä finaalissa – siitäkin huolimatta, että housujen vetoketju tuotti hänelle harmaita hiuksia.
Tuomarit eivät pitäneet Kallen esityksistä. He olivat tyrmistyneitä siitä, että katsojat äänestivät Kallen jatkoon viikko toisensa jälkeen. ”Ilmeisesti tämä on lastenohjelma” kommentoi eräs vieraileva tuomari. ”Kun lapset päästetään äänestämään, ne äänestävät söpöintä.”
Neljännessä finaalissa Kalle ei saanut kylliksi ääniä päästäkseen jatkoon. Jotkut arvelivat, että näin kävi, koska neljäs finaali järjestettiin kuukauden viimeisenä päivänä. Pikkutytöt olivat jo soitelleet ja tekstailleet kuukausittaisen kiintiönsä salliman määrän eivätkä siten voineet äänestää Kallea matkapuhelimillaan.
Oman katselunautintoni kannalta minulle oli aivan sama esiintyikö Kalle nahkahousuissa vai ei. Minulle nahkavaatteet nimittäin lisäävät miehen seksikkyyttä vain jos pidän miestä ainakin jossakin määrin seksikkäänä myös ilman nahkaa. Kalle ulkonäkö ei minuun vedonnut.
Olen kuitenkin mielissäni siitä, että Kalle esiintyi kilpailussa nahkahousuissa. Uskon nimittäin, että kielteinen suhtautuminen nahkahousuihin vähenee sitä ripeämmin mitä useammin ihmiset näkevät nahkahousuja käytettävän.
Tuskin Kallen asuvalinnat kovin paljon ihmisten asenteisiin vaikuttavat: Kalleahan voidaan pitää jonkin sortin rockmuusikkona ja perinteisten stereotypioiden mukaan tämä on ”hyväksyttävä syy” käyttää nahkahousuja. Pienikin vaikutus on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin ei vaikutusta ollenkaan.











